The first five days after the weekend are always the hardest.

Helloou!

FaceTime seura :)

Ihanaa oli taas mun tyttöjen kanssa Tukholmassa. Oltiin lauantaina Dovasissa (huikee paikka Söderillä, kannattaa käydä!) ja naurettiin kyllä tosi paljon. Se poke aina välillä vähän katto meitä kun oltiin niin iloisia. Hyvä, ettei tullut heittämään meitä ulos, kun täällä Ruotsissa alkoholi- ja baarikulttuuri ovat niiiiin erilaisia kuin Suomessa. Mutta me oltiin oikeesti ihan iisisti, kuhan nautittiin elämästä ja meillä oli hauskaa! Ainakaan suomalaisen näkökulmasta siinä ei ole mitään väärää. :D

Eilen sunnuntaina takasin tullessa juna lähti kivasti ajallaan klo 21:51 (joo myöhään, mutta minkäs voi kun ei malttanut lähteä aikaisemmin...). Pysähdyimme ensimmäiselle asemalle ja kuulutettiin, että meidän edessä on juna, joten odottakaamme tämän liikkeelle lähtöä. Tällee jälkeenpäin ajatellen se ilmasi asian kyllä jotenkin erilailla kun yleensä. No siinä sitten suunnilleen vartti vierähti eikä tapahtunut mitään kunnes vaunun läpi kulki kondari perässään kaksi vakavaa poliisisetää. Muutamaa minuuttia myöhemmin näen ikkunasta heidät taluttamassa jotain miestä pois junasta. Sellasta tällä kertaa. No päästiin siinä sitten lopulta liikkelle ja ainoa kuulutus oli, että tarvitsimme poliisin apua, pahoittelut myöhästymisestä (n.30min). Kivaa. 

Olin Donnalle jo aikaisemmin ilmoittanut tulevani viimeisellä junalla, joka on tähän ja tähän aikaan Nyköpingissä ja laitoin vielä melkein vaativasti, että voin kävellä menkää nukkumaan. Tähän hän kuitenkin vastasi, että tulevat hakemaan asemalta. Kun ilmoitin myöhemmin junan olevan myöhässä useamman kymmentä minuuttia tuli vastaus siihen tyyliin, että ensi kerralla olisi parempi ottaa aikaisempi juna… Shouldn’t be your problem, I said that I can walk. Enpä vastannut kuitenkaan mitään. Joskus pitää vaan osaa hiljentyä eikä tehdä kärpäsestä härkästä. Cari oli sitten mukavasti odottamassa mua juna-asemalla. Autossa kerroin poliiseista ja keskustelimme heidän uudesta Volvostaan, joten eipä hän saanut aihetta valittaa päätöksestäni tulla viimeisellä junalla. Kiitin lopuksi kyydistä ja sanoin, että olisin voinut kyllä kävellä (n.2km matka), mutta mies kiven kovaa väittää, että näin myöhään kävely ei ole vaihtoeto ja selitti joistain epäilyttävistä ihmisistä. Ok, kunhan eivät sitten minuun pura ärsytyksiään junassa olevien pahisten aiheuttamista myöhästymisistä. 

Tänään lyhyiden yöunien jälkeen puhelin piippaili herätyksen merkeissä normisti 6:55. Ylhäällä Donna hääräsi jonkun keiton kanssa. Oli luvannut viedä töihin lounaaksi. Lapset käyttäytyivät varmaan huonoiten ikinä. Kukaan heistä ei suostunut syömään kiltisti, he kiusasivat minua sanomisistani kun tottakai ruotsini on erilaista kun heillä ja muutenkin sanoivat kaikkeen vastaan ja nauroivat ilkeästi. Donna sanoi, että heillä oli varmaan vain minua ikävä, mutta minusta tuntuu, että isovanhempien viikonlopun kestänyt visiitti on osasyyllinen käytökseen. Oli miten oli en välittänyt käytöksestä ollenkaan ja saimme heidät yhdessä heitettyä päikkäriin.

Lähdin siitä sitten tunniksi kävelemään. Tiesin, että tossa lähellä on sellane joku metsä missä kivoja maastoja kävellä. Yritin bongailla majavia, mutta tällä kertaa piti tyytyä vain näihin:

Tässä sitten päivä vietetty taas mukavasti omassa sängyssä. Tai no niin omassa kun täällä Ruotsissa voi olla. 34 päivää ja sitten saan illalla heittäytyä siihen ihanihan omaan sänkyyn Suomessa. Sänkyyn, jossa nukkuu ne parhaat unet. :)

Nyt uusi viikko ja Cari heti alkuun ma-ke Suomessa työmatkalla. Mutta kyllä tää tästä kunhan noi lapset palautuvat viikonlopusta ja eivät enää kiusaa mua. Muuten kellekään ei tule kivaa... :D


<3S