Måndag

Maanantai on varmaan vaikein päivä myös tässä aupair elämässä. On ollut viikonloppu vapaata ja maanantai aamuna sitä sitten ylös raahautuessaan huomaa kuinka itse tekee täällä niin paljon. Keittiö, lasten huoneet lakanoita myöten, vessat, pyykkihuone... Ei varmaan edes tarvitse mainita millainen kaaos mua odotti. Ja tietenkin lasten käytöksestä huomaa kuinka nämä ovat saaneet taas koko viikonlopun elää kuin pellossa. Sain kuulla aikamoista settiä kuusi vuotiaan suusta. Siis oikeasti ilkeitä sanoja. Vanhemmiltaanhan noi ton tietty oppii näiden keskinäisten erimielisyyksien kautta, niin ei kai siinä voi muuta kuin sanoa, ettei toi ole kilttiä samalla kun nieleskelee omaa räjähtämistään. 

pyykit odottaa mua tuolla kellarissa...

Luin artikkelin täältä ja siellä oli jotenkin tosi paljon hyviä ajatuksia. Enkun kieliset osat ovatkin suoraa tosta tekstistä. Oon ehtinyt tässä taas viettämään muutaman illan pohtiessa mitä se mun tulevaisuus nyt loppu peleissä tuo tullessaan. Ja jotenkin kun luin ton tekstin, tuli sellanen olo etten ole vielä valmis päättämään mitään lopullista suuntaa mun elämälle. Haluan oikeesti löytää sen alan ja työn mikä tuo fiiliksen, että jes on maanantai ja pääsen tekemään juuri sitä mistä nautin. Because, contrary to popular belief, Mondays themselves aren’t horrible, you just hate what you have to do on them. Tällä hetkellä en hirveästi pysty lähteä enää muuttamaan mun Ruotsi-työtä. Mulla totisesti työn ja muun elämän välillä oleva raja on tosi häilyvä ja nää maanantai aamut - kuten jo ehdin alussa mainita - ovat mitä ovat. Mutta tää ei olekaan se työ mitä tulen tekemään kunnes täytän kuuskytviis. Tän jälkeen haluan, että ne maanantaiaamut ovat niin kuin artikkelissa hyvin sanotaan just a start of another great day. Itsehän me päätetään (tai ainakin jokaisella pitäisi olla oikeus päättää) meidän työ ja yleensäkin polku mitä lähdetään kulkemaan. You chose that job, that career, that path. You chained yourself to a five-day work week that’s more a prison sentence than a safe haven. Mondays don’t come attached to dread and pain: You created it. Haluan olla iloinen ja täynnä sitä uutta energiaa joka päivä. Ja onhan sitä iloa täälläkin ollut. Niinä hyvinä päivinä ja hyvinä hetkinä. Vaikka ne ovatkin harvassa, niitä onneksi on. Niitä hetkiä kun vain hymyilee. You can find a job you love, one that makes you excited to leap out of bed. One that makes you wish the weekend would hurry up so you could get back to the work you love. 

Mulla on kiva viikko takana. Mun serkku, Ansku ja meidän kaveri, Milla olivat täällä mua moikkaamassa ke-su. Tää perhe vanhempia myöten ihastu tyttöihin ihan toden teolla ja olihan se mustakin tosi ihanaa kun oli seuraa ja apua töihin. Kokkailimme ja siivoilimme yhdessä, joimme kahvia, kävimme kaupungilla, katottiin telkkaria, hengailimme, joimme vähän lisää kahvia, vaihdoimme huoneeni järjestyksen, juttelimme, perjantaina kävimme pienten vesipetojen kanssa uimassa jnejne. Ei valittamista!

Tästä viikosta tuleekin sitten puolestaan hieman raskaampi. Isukki lähtee huomenna työmatkalle ja palautuu vasta perjantaina. Niin ja hän ottaa meidän toisen auton mukaansa, joten itse hoidan liikkumiset kävellen niin lasten kanssa kuin ilmankin. Eiköhän se tästä. Teen tästä loppu päivästä nyt hyvän päivän, vaikka minut nimitettiinkin talovahdiksi, sillä uusi kuivausrumpu ilmestyy kello 9-15 välillä. Jej.

<3S

skrikande barn

Sunnuntai 15.2. klo19:50 Palauduin kotiin Tukholmasta. Eric nukkui takki päällä eteisen lattialla. Kaksi vanhempaa muksua alakerrassa katsomassa telkkua. Kuulen isukin sanovan: "Elsi ja Will, viisi minuuttia ja nukkumaan."

19:55 Lösähdän sänkyyni ja alan katsoa rästiin jääneitä Salkkareita. Lapset edelleen telkkarin edessä.

20:26 Salkkarit ohi. Lapset lähtevät hivuttautumaan sänkyihinsä - tosiaan 36minuuttia myöhemmin.

21:00 Perinteinen sunnuntain perhepalaveri. Ihan kiva viikko tulossa. Isukki varoitteli Emilistä, joka mahdollisesti saattaa yöllä herättää ja kiljua kamalaa nälkäänsä. (Ilmeisesti se nukkui siinä eteisen lattialla dinnerin ohi.)

23:01 Jos sitä nukkuisi.

Maanantai 16.2. klo6:02 Herään hirveään kiljuntaan. Onneksi se kaksi vuotias heräsi vasta nyt. Tunti unta jäljellä. Korvatulpat korviin. Öitä!

6:27 Koska korvatulpat en herännyt ennen kuin huoneeni valaistuu ja kiljuva kakara heitetään sängylleni. "I'm SO sorry. I really need to leave now." -Donna. Tällaisesta ei eilisessä perhepalaverissa ollukaan puhetta. Noh täysin unenpöpperössä vaan alan silitellä lasta, joka karjuu ihan kuin päätä oltaisiin leikattu irti.

6:33 Luovutan lapsen lohduttamisessa. Huuto jatkuu entisenlaisenaan, mutta pää tyynyyn. Kaksi vuotias käyttää tilaisuuden hyväkseen ja lähtee yläkertaan etstimään äitiään. Päänleikkaus huuto jatkuu.

6:42 Kuulen, että Will, 6v., herää ja alkaa rauhoitella pikkuveljeään. Pojat hyppäävät yläkerran telkkarin eteen ja lapsi on hiljaa. Päätän ottaa aupairin vapaudet käyttööni ja pitää taas rennomman aamun. Mulla kuitenkin eskarilainen kotona, koska loma, niin ei ole mitään kiirettä päikkäriin. Laitan itselle herätyksen 7:25.

7:24 En enää jaksa löhöillä, joten marssin yläkertaan kuuntelemaan huutoa, joka tällä kertaa kuuluu tyttösen suusta. Passitin tämän huoneeseensa vaihtamaan vaatteet. Huuto loppui hetkeksi.

7:30 Istuimme kaikki lapset+minä kivasti aamiaispöydässä. Lapset hokivat kuinka kaikki on tyhmää, mutta koska maanantai, ei kiinnosta.

20minuuttia myöhemmin. Kaikki lapset puettu, syötetty ja hampaat pesty. Kello tosiaan 10minuuttia vaille kahdeksan. Sellasta. Istumme kaikki alakerran telkkarin eteen ja alamme katsoa jotain prinsessa leffaa Netflixistä. Kivempihan se tolle isoveljelle on, että on seuraa. Kello 11:20 menemme sitten Willin kanssa Specsaversille. Onko kaksi viikkoa muka mennyt jo?

Onneksi oli ihana viikonloppu. Sen avulla jaksaa nyt painaa töitä. Tänään tosiaan vahtivuoro se 12h, mut pikkuvikoja. Viikonloppua kuvina tässä vähän seuraavaksi.

 Posti toi kivan piristyksen taas :) ja kakkos kuvassa kala. No reason why.

 Käytiin lauantaina Tukholman keskustassa luistelemassa. Eka kerta hokkarit alla... :D

Ja kuva kaksi kertoo hyvin vklp fiilikset. XD Färjan on suomeksi lautta eli matkustettii sellaselki :)

Ystävänpäivä oli ihanan aurinkoinen. Ei valittamista!

Tre kronor. 

Vaikka tossa äsken tarhatädit huolestuneena ja säälivinä pyörittelivätkin päitään kun kaksi vuotias heittäytyi maahan kiljumaan ja kerroin sen pienestä melt downista, on täällä ihan jees. Opin niin paljon koko ajan, että pitää vaan yrittää olla kiitollinen siitä ja ei miettiä niitä p*skoja juttuja.

<3S

Don't stop until you're proud.

Keskiviikko 11.2.: 

On tärkeää tuntea olevansa elossa, rakastaa ja tuntea merkitsevänsä jollekin jotain. Tänään jotenkin pitkästä aikaa oikeesti tunsin kuinka nautin tästä elämästä. Elän, hengitän, olen. Vein lapset kivan aamun jälkeen päikkäriin ja päätin lähteä satamaan katsomaan kuinka aurinko nousee. Kävelin 1,5km pitkän pierin (eli sillan, laiturin?) päästä päähän ilman musiikkia kuunnellen vain heräilevän Nyköpingin ääniä ja nauttien merestä, auringosta ja omasta seurastani. Voisin milloin vain muuttaa tohon meren rannalle. Se on vaan niin rauhoittava (vaikka paikoittain haisikin mätä kala).

Aikani käveltyäni lähdin takaisin kotiin, nukuin hetken ja söin lounaaksi herkullista tekemääni lohikeittoa. Sitten oli aika taas ottaa auto alle ja ajaa Campus Nyköpingiin ruotsin tunnille. Keskiviikkoisin aiheena aina grammatik. Oon lukenut ruotsia neljännestä luokasta saakka eli kouluaikana yhdeksän vuotta - melkein puolet mun elämästä. Kuitenkin opin joka päivä uutta. Uusia sanoja, uusia ilmauksia, uusia kielioppisääntöjä.

On jotenkin hassua kuinka täällä sitä vain muuttuu. Kasvaa. Mulla on puolet tästä Ruotsi-ajasta takana. Puolet jäljellä. On outoa ajatella, että tää toinen puolikas tulee luultavasti menemään ihan yhtä nopeesti kuin ekakin, ja kohta istun taas Finnairin kyydissä matkalla Suomeen, tällä kertaa en kuitenkaan ole tulossa takaisin. Ainakaan luultavasti. En halua edes ajatella sitä päivää, kun pitäisi sanoa heipat noille mun lapsukaisille. Ne kuitenkin ovat tällä hetkellä niin iso osa mun joka päiväistä elämää. En halua edes ajatella, että joku muu olisi mun paikalla, mun sängyssä ja hoitamassa mun vauveleita. Mutta nyt elän täysillä jokaisen päivän ja yritän vähentää turhaa pohtimista. Päivä kerrallaan.

 Älä tee sitä mikä on helppoa, vaan tee se mikä on oikein. Näin päädyt lopulta sinne minne haluat.

Kaikille lapsille laitetaan joka aamu joku hedelmä mukaan. Pienimmälle kirjoitetaan myös nimi siihen ja tänään piirsin nimen perään auringon. Se kuvasti jotenkin mun fiilistä ja toivottavasti piristin samalla tarhatätien päivää - edes ihan pikkusen. Willillä oli englannin kurssia normisti kolmelta. Ehdin siis oman kouluni jälkeen juoksemaan nopeasti kauppaan ja sitten hakemaan kuusi vuotiasta enkkuun. Tämän jälkeen haimme yhdessä pienet sisarukset tarhasta, tulimme kotiin ja tein taas kinkkukiusauksen. Se sai jo autossa niin isoja riemun kiljahduksia, että sai hymyn jopa mun huulille. Vet du vad Susanna, jag gillar inte kinkkukiisas. Jag älskar kinkkukiisas. (=en tykkää kinkkukiusauksesta, vaan rakastan sitä) Noi on niin sulosia kun yrittävät lausua sitä nimeä. Puoli kiloa perunaa, puolikiloa kinkkua, puoli litraa kermaa, 250grammaa juustoraastetta sekä yksi iso sipuli, mutta loota oli lopulta tyhjä. Lapset tulivat dinnerin jälkeen vielä kolme kertaa pyytämään saisivatko he lisää ruokaa. Hyvää palautetta myös seitsemän jälkeen kotiutuneelta isukilta ja kahdeksan jälkeen kotiutuneelta mamilta.

Perjantai 13.2.: (epäonnenpäivä?)

Mulle on kehittynyt täällä joku ihme vaisto kaikesta. Vaistoan,  jos jotain on unohtumassa kun aamulla olemme astumassa ovesta ulos, vaistoan, jos jotain on tapahtumassa ja vaistoan, jos jollain on joku huonosti. Tai ehkä oon vaan oppinut kiinnittämään asioihin enemmän ja erilailla huomiota. 

Aamulla heräsin ihan ok pirteänä hyvien yöunien jälkeen ja ensimmäistä kertaa tällä viikolla ilman, että joku lapsista olisi kiljunut viideltä aamulla syystä x herättäen minut. Kuitenkin hyvää fiilistä haittasi joku pieni tunne jossai mun sisällä ja niinhän se sitten oli, että hyvä aamu muuttui jotenkin heti huonoksi kun astuin ylimpään kerrokseen ja alkoi vaihteeksi tappelu kun neiti ei halua lähteä tarhaan. Aloin itse siivoilemaan lasten räjähtäneitä huoneita ja annoin neidille vaihtoehdot auta minua tai pue. Kumpikaan ei kuitenkaan ollu tytön mieleen vaan pissahätä yllätti ja hän lähti itkien (syytä itkuun en tiedä) mamman luokse tämän kylppäriin. Huokaisin, keräilin lelut lattioilta ja karkasin keittiöön keittämään joka aamuiseen tapaani aamupuurot. 

Aamiaisen jälkeen Donna ilmoitti, että hänelle tuli nyt kamala kiire, mutta voi ottaa jonkun lapsista mukaansa ja pudottaa tarhalle. Olin ihan, että juu okei ja salaa toivoin, että tyttö lähtisi tämän matkaan. Donna kuitenki päätti jättää kiukuttelevan lapsensa minun hoiviin ja otti pojat mukaansa. Asiakaspalveluhymy naamalle ja toivotin Donnalle kivaa päivää. Sisäisesti hymy oli hyvin kaukana. 

Ei siinä, onneksi on perjantai. Jatkoin siivousta ja annoin lapsen mesota rauhassa. Ihan yhtäkkiä kaikki kuitenkin muuttui ja hirveästi tyttö olisi taas halunnut olla mun kaveri ja leikkiä, mutta en vaan jotenkin osaa unohtaa huonoa käytöstä silmänräpäyksessä. Vaikka yritän takoa päähäni, että tyttö on vasta neljä vuotta, on se mun mielestä kuitenkin jo sen ikäinen, että pitäisi osata edes jonkin moiset käytöstavat. Tai ehkä oon vaan ihan väärässä... Sain siinä sitten tehtyä pari hommaa ja yhdeksän aikaan lähdin heittämään kauhukakarasta mun parhaaksi kaveriksi muuttunutta lasta tarhaan. 

Siivous done ennätys ajassa. Tänään "me" kokeillaan miten onnistuisi uimakoulu kertaa kaksi eli Will menee edistyneempien lasten ryhmään 15:30 ja Elsi jatkaa normissa ryhmässä 16:00. Suomeksi tämä "meidän" kokeilu tarkoittaa minun kokeiluani, sillä luultavasti Donna ilmestyy paikalle taas sopivasti juuri kun kaikki hektinen on ohi. Mulla tosiaan on viihdytettävänä kaksi vuotias, jonka pitäisi jaksaa pulikoida yhteensä tunti + siihen lisäksi aluksi puoli tuntia Elsi ja neljän jälkeen vuorossa Will. Eipä ainakaan vastuusta ole puutetta. Toivotaan, että lapset eivät ole ihan väsyneitä ja jaksavat kuunnella minua ilman liiallisia kiukutteluita. Nyt ei nimittäin ole fiilistä julkisilla paikoilla taas hymyillä huolestuneille tuntemattomille. 

Mutta jee viiden tunnin päästä olen jo matkalla kohti Tukholmaa ja pääsen nauttimaan lapsettomasta elämästä koko viikonlopun. Luxusta!

<3S

Peura

On ollut kiva päästä takaisin arkeen ja rutiineihin. Kovaa väsymystä lukuunottamatta voin taas ihan hyvin sen vähän päälle viikon kestäneen koomailun jälkeen. Keskiviikkona ja torstaina olin normisti koulussa ja perjantaina lapsien kanssa pulikoimassa. Uimahallilla sain taas muistutuksen miksi teen tätä työtä. Ihana kaksi vuotias oli mun kanssa uimassa isosisarusten ollessa uimakoulussa. Tämä oli nyt kolmas kerta kun olimme uimassa ja nyt tosta babysta paljastu totinen vesipeto. Emil halusi ensimmäistä kertaa mennä isojen lasten altaaseen, joten hyppäsin edellä ja lapsi tuli perässä. Pienen totuttelun ja läiskimisen jälkeen pieni tajusi alkaa potkia ihan hulluna ja "ui" käsieni varassa ympäri allasta innoissaan kiljuen ja nauraen. Sitä mahtavaa ilon määrää mikä noin pienestä lähti. Ei voi muuta kun hymyillä.

 

Basic peuroja hengailee vaan autotiellä melkein
keskustassa.

Akrobaatti vauvanukke. Vietettiin torstaina
chillimpi aamu pienten kanssa ja vein heidät
vasta yhdeksän jälkeen tarhaan.

Superkokki ainesta: kuorutettua kalkkunaa,
uuni siivuperunoita ja herneitä
kera avocado-sokeriherne-jugurtti-kastikkeen.

Selviydyin ensimmäistä kertaa selättämään
granaattiomenan!

Lauantaina heräsin kymmeneltä ihanaan auringonpaisteeseen. Neljäkymmentäviisi minuuttia myöhemmin kävelin Nyköpingin juna-asemalle ja siellä treffasin ensimmäistä kertaa Nyköpingin kolmannen aupairin. Kulttuurierot on kyllä hassu juttu. Itse olin ojentamassa ihanaan suomalaiseen tapaan kättäni, mutta espanjalainen naurahtaen halusi mielummin tuoda Espanjan lämmintä luonnetta kylmälle suomalaiselle ja tervehti poskisuudelmin. Pienen hämmennyksen jälkeen hymyilin vaan takaisin ja löysimme paikat täydestä junasta.

Oli kiva mennä Tukholmaan kerrankin tolleen ajoissa päivällä. Säätila kylläkin muuttui junamatkan aikana Nyköpingin kauniista auringosta Tukholman lumimyrskyyn. Parin tunnin kahvila istuskelun jälkeen lähdimme Suomityttöjen kanssa kävelemään keskustaan ja päädyimme extempore S:T Jakobs Kyrkaan kuuntellemaan ilmaista trumpetti&urku konserttia. Me ja täysi, pääasiassa +65-vuotiaista koostuva kirkkoyleisö istuimme ja kuuntelimme musiikkia tunnin verran. Eipä kyllä tarvitse toisten mennä, mutta tulipahan käytyä.

     

Kirkkoilun jälkeen pizzalle jo kantikseksi tulleeseen ravintolaan. Masut täysinä Hemköpiin ostamaan eväitä, lataamaan metrokortteihin 24h liput ja alkoi mahtava exploring Stockholm alá Julia osa 1.

Sunnuntaina heräsimme Tuulin kanssa "pirteinä" taas kymmeneltä uuteen päivään. Ilma oli mitä mainioin ja lähdimme suuntaamaan keskustaan. Treffasimme minun pari kaveriani ja saatoimme nämä Silja Linen satamaan.

Flunssainen Julia liittyi jossain vaiheessa seuraamme. Ruuan jälkeen alkoi exploring Stockholm alá Julia osa 2. Kylmä viima vaikeutti matkaamme, mutta muutamat ihanat kuvat saatiin räpsittyä. Lopulta illemmalla vielä kahville Gamla Staniin, jonka jälkeen oli taas minun aikani lähteä kotia kohti.

Skinnarviksparken, suosittelen!

Koska oon hienosti saanut joulun jälkeen säbän ja koulun merkeissä itsestäni kaivettua taas jonkin moisen sosiaalisen puolen, sovin treffit täksi päiväksi espanjalaisen ja saksalaisen aupairin kanssa. Saksalaisen kanssa siis silloin joskus 4kk sitten näimme pari kertaa, mutta sitten sekin vain jotenkin jäi. Oli kiva pari tuntinen ja keskustelun aiheina lähinnä maidemme väliset erot ja elämä Ruotsissa. Voi noita nähdä useemminkin!

Donna poissa pari yötä taas kerran ja pyörittelen taloutta aika lailla itsekseni, isukki nimittäin tekee pitkää päivää töissä. Huomenna minun pitäisi päästä kahdeksaksi kouluun ja sitä ennen pitäisi saada koko porukka päikkäriin. Saa nähdä miten saadaan aamu Carin kanssa hoidettua.

Kivaa viikkoa :)

<3S

Nelisilmä

Hassuu. Oon täs monta vuotta "taistellu" sitä vastaa, että silmälaseja en hanki. En tiiä miksi näin. Eilen kävin lääkärillä viikon sairastettuani ja kaiken maailman verikokeiden ja EKG:n jälkeen sain puhtaat terveen paperit. Siinä sitten keskustelimme ja tää todella mukava lääkäri nainen suositteli optikolla käyntiä. Onhan tää mun näkö tässä nyt viime aikoina jotenkin huonontunu ja ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten luokassa en nähnyt taululle. Lääkärin suosituksesta varasinkin tälle päivälle ajan optikolle. Setä haastatteli, näytti kirjaimia ja sellanen laite silmilläni piti valita aina kahdesta vaihtoehdosta kummassa oli parempi kuva. Lopulta kuulin monen monta silmätermiä ruotsiksi nopeasti lueteltuna, mutta ymmärsin, että hajataittoa löytyy molemmista silmistä ja aavistuksen ollaan ilmeisesti miinuksella. Mun melkeimpä joka päivänen päänsärky ja valoherkkyys yms. ovat toivottavasti kohta historiaa, sillä huomenna menen ja tilaan parin silmälaseja.

Lunta on satanut joku 20cm parissa päivässä.                                                                     

Mitäs tässä nyt sitten muuta. Oon nukkunut suurimman osan viimesistä kymmenestä vuorokaudesta. Vanhemmat ovat olleet tosi huomaavaisia ja järkännyt työnsä niin, että saan nukkua ja sairastaa rauhassa. Viime viikolla paras pystyssä olo yritys oli perjantaina, kun taistelin itseni kanssa ja sain lapset päikkäriltä uimahalliin, vaatteet vaihdettua kolmelta innokkaalta kakaralta ja lapset uima-altaaseen (4+6-vuotiaat uimakouluun ja 2vee touhusi pienten lasten altaassa). Tietenkin mukaan otettuna vastuu kaksi vuotiaasta ja uimakoulun jälkeen myös kahdesta vanhemmasta, jotka halusivat hetken vielä pulikoida. Olihan se aikamoista kun elementtinä vesi, energiaa kropassa nolla eikä itselläni ollut edes uikkareita päällä. Äiskäkin ilmestyi paikalle tyylikkäästi 16:50 eli kun lapset oli vahdittu, pesty ja ne istuivat kauniissa rivissä saunassa. 

Sää oli mennyt todella huonoksi sillä välin kun lapset uivat. Jäistä rännän, lumen ja rakeiden sekoitusta tuli taivaalta kaatamalla ja näköetäisyys n.2metriä. Ja Oxelösund-Nyköping välillähän ei ole katuvaloja. Ajoin kaksi kättä ratissa ja keskittyen vain ajamiseen, 110 alueella maximissaan 60km/h. Olihan mulla lapset kyydissä. Siinä kuitenkin rauhotti se kuinka lapset eivät pelänneet. Olisi ihana pystyä elämään tolla tavalla. Luottaa 100% siihen mitä muut tekee ja olla murehtimatta turhia. Takapenkiltä raikasivat huudot jee pizzaa ja det var så roligt i simskolan. Jos vaikka opettelisi samanlaisen asenteen.

Tänään on ehkä se kauan odotettu parempi päivä takana. Tai ainakin vähän. Skippasin vielä tältä päivältä koulun ja se oli paras ratkaisu vähään aikaan. Iltapäivällä lapset olivat kivoja ja tarttuivat tarhalta mukaan yllättävän helposti. Kotona melkein samalla oven avauksella ilmestyi vielä mami paikalle, joten ilta jatkui hieman rennompana. Kaikkien lakanat kuitenkin vaihdettu ja pesty! Edistystä.

Mun tie pihaan oli tänään tukittu postisetien toimesta ja toi aurinko piristää kyllä aina.

Ja ainiin Nyköpingiin on tullut minun ja saksalaisen (jota oon tosi hienosti nähnyt suunnilleen 3,5kk sitten viimeksi...) lisäksi tullut espanjalainen tyttönen aupairoimaan! Ensi viikolla olisi tarkoituis mennä fikaamaan yhdessä. :)

Terkkuja Suomeen, että alan oleen jo takaisin elävien kirjoissa!

<3S