Vinter.

Olipa kerran talvi Nyköpingissä.

Lukemista, suosittelen tota Morden i Sandhamn sarjaa!
Löytyy myös telkkarista :)

<3S

sicky poo

Tän hetken fiilikset: sänky on kiva, mutta nyt jo pikkuhiljaa voisi tämä kipeys loppua. Oon tosiaan nyt kolmatta päivää maannut sängyssä ja suurin liikkuminen on ollut toi kolme askelta täyttämään vesipulloa vessassa. Tänään kuitenkin yritin olla reipas ja nälättömyydestä huolimatta lyllersin dinner-pöytään. Sain 20 minuutissa just ja just alas yhden puoliksi täyden tortillan ja sitten oli taas pakko palata koko kroppa täristen sänkyyn. Moi. Todella iloisia terveisiä Nyköpingistä.

Viimeksi kirjotin siitä hirveestä aamusta. Sen jälkeen elämä on ollut aika lailla samanlaista. Odottamista ja lapsille selittämistä miksi taas pitää odottaa. Ei toi äiti sitä tahallaan tee. Se vaan tarvis jonkun asiantuntijan suunnittelemaan sen elämän uudestaan ja kulkemaan sen kanssa käsikädessä hetken näyttääkseen, että hei aikataulut ja rutiinit ovat oikeasti mahdollisia. Perjantaina lasten huiman pitkäksi jääneen 17minuutin uimatunnin jälkeen äiti lapsineen lähti Västeråsiin mummolaan. Minulle jäi pimeä talo. Olin ihan loppu muutenkin ja asiaa ei auttanut se, että muutaman tunnin yöuniini mahtui kaksi painajaista. Luin juuri Cosmosta kuinka painajaiset aina yrittävät kertoa jotain, mutta mun painajaiset eivät kyllä siinä onnistuneet. Ehkä se oli vaan joku ensioire mun tästä taudista.

Lauantaina aamulla tosiaan oli pakko laittaa jengiläisille viestiä, että ilmestyn hallille vasta toiseen peliin. Pelasin kaksi peliä. Toinen voitettiin ja toinen hävittiin. Oli kivaa, mutta kyllä näin jälkeenpäin ajateltuna huomaa, että en mä ihan terveenpapereita olisi silloin saanut. Illalla oli tarkoituksena seurata perhettä Västeråsiin, mutta skippasin sen. Halusin väsymyksestä huolimatta mennä uusien jengiläisteni kanssa turnauksen loppupippaloihin syömään tortilloita.

Vau. Tää on mun ainoo kuvan viimesen viikon ajalta.
Paikkana säbä turnauksen jatkot.

Julia matkasi lumimyrkystä huolimatta hoitamaan mua Tukholmasta ja oli Nyköpingissä ´kello 23 aikoihin lauantai-iltana. Kävimme vielä sitten yhdessä pyörähtämässä yhden jengiläiseni luona ja katsomassa mikä meno oli baarissa, johon porukka jatkoi. Olimme kylläkin autolla liikenteessä.

Sunnuntain huippuohjelmasta ehdinkin jo mainita eli sängyssä hermoromahduksen partaalla. Julia nimittäin joutui lähtemään töihin jo yhden junalla ja perheeni tuli vasta yhdeksän aikaan illalla. Yksin sairastaminen on kyllä juttu mitä en haluaisi enää ikinä kokea. Se tunne kun kuume ja koko kropan huono olo kahlitsee sänkyyn ja ei pysty edes nousta hakemaan pientä purtavaa. Lopulta onneksi illalla kotiuduttuaan Donna tuli katsomaan mikä minun oloni oli ja itkemisestä punaisten silmien kanssa sain soperettua jotain pastan keittämisestä.

Jos nyt huomenna vaikka olisi sitten se parempi päivä. Oon tässä kaksi päivää saanut kuunella sotaa, jonka lapset ovat aiheuttaneet kun vain äiti paikalla heitä hoitamassa. Särkevä pää ei kamalasti kiitä, mutta minkäs mahtaa. Ja emmä tiiä, voisi asiat pahemminkin olla joten lopetan valittamisen ja vitamiineja naamaan niin kyllä tämä tästä. Joku päivä.

<3S

Why?

Miksi? Niin monesti totakin kysymystä täällä kolmella kielellä miettii joko ääneen tai näin pään sisällä. Mitä oon tehny et ansaitsen tällasta. Miksi?

6:31 Herään hulluun huutamiseen ja kiljumiseen. Kaksi vuotias (+vanhemmat sisarukset) olivat menneet nukkumaan edellisenä iltana vasta lähemmäs kymmentä, joten ihmettelin miksi ihmeessä se on jo hereillä huutamassa.

6:32 Pohdin vaihtoehtojani, mutta päätän etsiä korvatulpat ja kääntää vielä hetkeksi kylkeä.

6:40 Onpa huonot korvatulpat. Tai sit toi lapsi on vaa tänää jotenki erityisen kovaääninen... Ootan innolla tätä aamua.

6:46 En jaksa nukkua, tai no paremminkin en pysty nukkua, joten selailen sähköpostia, facebookkia ja instagramia. Kai tää on sellanen perinteinen aamun aloitus muutenki.

6:55 Eka herätys soi, mutta koska ylhäällä huuto jatkuu, päätin vielä hetkeksi jäädä alas.

7:00 Toka herätys eli vaatteet niskaan, hampaiden pesu ja sitten ylös. Will ja Elsi istuu pöydän ääressä, Donna oli jo syönyt ja Emil jatkaa huutokuoroaan jossain yläkerrassa.

7:06 Elsille tuli jokin ongelma jugurtin kanssa ja hän lähti hiihtelemään etsimään paperia. Samalla karjuva kaksi vuotias on tuotu pöydän ääreen ja luovutetaan minulle. Hyvästi rauhallinen aamupala, josta tosiaan olin ehtinyt ottaa yhden lusikallisen.

7:09 Emil huutaa edelleen ja yritin kaikki mahdolliset keinot ulkona käymisestä lelun heilutteluun tämän nenän edessä. Lopulta Donna (jonka piti olla 3minuuttia sitten jo suihkussa) tuli alas ja vei meltdownisen lapsen takaisin sänkyynsä. Huokaisen helpotuksesta, vihdoin aamiaista.

7:10 Keittiössä Elsi edelleen paperinhakureissulla, joka muuttui lennossa leikkimisreissuksi. Takavarikoin lelut kahden kieltokerran jälkeen, jonka jälkeen tyttö istuu 10sec paikallaan.

7:10:10 Elsi alkaa huutaa naama punaisena syystä X (sekin vissiin väsynyt eilisestä valvomisesta) ja vien sen omaan sänkyyn rauhottumaan. Aamiaisen syöntini saa siis odottaa. Jes.

7:11 Keskustelen tytön kanssa miksi miksi miksi, mutta vastaukseksi saan vaan siksi. Ei perusteluita. Lopulta oikeastaan raahasin tytön takas aamiaiselle ja niin se söi kiltisti lusikalla ilman ongelmia. Pitää vaan nyt jaksaa olla jämäkkä sen kanssa.

7:23 Aamiainen syöty. Tyhjennän ja täytän tiskikoneen ja vastailen Elsin kysymyksiin katuvalojen sytyttäjästä.

7:25 Passitan tytön pukemaan, siivoan keittiön, heitän lapsille haalarit yms. valmiiksi lattialle ja lopulta 7:40 istun sängylläni. Samaan aikaan yläkerrasta kuuluu "Elsi, we are ready to go. If you don't get dressed now, you are leaving in your pyjamas." Tota se äityli sanoi jo 5min sitten.

7:49 Raahaudun ylös, kun kuulen oman nimeni. Naama peruslukemilla puen huutavan ja potkivan kaksi vuotiaan sukat tämän jalkoihi (jotka hän kaksi kertaa repi pois jaloistaan) ja lopulta haalari päälle. Donna poikien kanssa menee jo kaivamaan autoa lumesta ja itse jään taas viimeisenä olevan Elsin kanssa sisään.

7:59 Autossa ja matkalla tarhalle. 

Päikkärillä tajuan, ettei Emilillä ole edes pikkareita jalassa. Sanon tästä tarhatädeille ja he vain pudistelevat päitään ja sanoivat, että on sitten pakko laittaa vaippa sille, koska heillä ei edes ole yhtiäkään vara pöksyjä. Nyökkäilin myöntyvästi. Oi miksimiksimiksimiksi ihmiset hankkivat kolme lasta, vaikkeivat selkeästi ole siihen valmiita/kykeneväisiä.

Donna ja Cari ovat kyllä tosi rakastavat vanhemmat, mutta ilman minua tämä olisi aikamoinen superkatastrofi perheenä. Enkä tarkoita millään pahalla. Kyllä he itsekin tämän tiedostavat ja sanovatkin useasti asiasta. Mutta kun se pelkkä sanominen ei riitä. Tarvitaan toimintaa. Ja tajusin juuri, että tämäkin postaus käsittelee oikeastaan vain ja ainoastaan kahta pienempää lasta. Se meidän kuusi vuotias, joka on yleensä todella fiksu ja hyväkäytöksinen, jää aina pienten varjoon. Yritän parhaani mukaan mahdollisimman paljon häntä itse huomioida, sillä vanhemmat eivät selkeästi näe pojan pään sisään ollenkaan. He kuvittelevat, että kaikki on aivan hyvin, mutta uskallan väittää toista. Mutta ehkä sitten joskus.

Niin ja ruotsin kurssi on nyt viimein aloitettu. Kolme kertaa viikossa sellainen n.kolmen tunnin setti per päivä. Puhekokeita, kirjallisia kokeita, kuulunymmärtämisen kokeita, kirjotuksia, esitelmiä, ryhmätöitä, lukupäiväkirja, Ruotsin valtakunnalliset ja mitähän vielä. En ollut ihan valmistautunut tällaiseen, joten katellaan kuinka kova homma tästä keväästä tulee. Ruotsin opiskelua ruotsiksi.

   Onneksi mulla on tää mun uusi lelu.

Koulu kutsuu joskus vähän enne yhtä. Ensimmäinen grammatik eli kielioppi tunti edessä. Ehkä majoitan itseni taas takariviin ja tyydyn kuuntelijan rooliini. Ei oikeen nyt ole sosiaalinen olo.

<3S

Lapsi sairastaa osa 9 384 713.

Tässä istun olkkarin sohvalla, kello on jotain puoli yhdeksän aamulla ja katson kaiholla ikkunasta kuinka aurinko pikkuhiljaa nostaa päätään värjäten taivaan taas kauniin oranssinpunaiseksi. Istun siis sisällä syystä että vanhin lapsukaiseni, kuusi vuotias Will, heräsi kello 5:35. Kuuden aikaan hän siirtyi yläkerran välihuoneen matolle ja alkoi ulisemaan kuinka vatsaan sattuu. Tätä jatkui 6:43 saakka kunnes poika sanoo: "nyt tapahtuu." ja valkoinen matto oli oksennuksessa.

Niket ei tykännyt eilen liukkaudesta.

Olin siis monta kertaa pojalle sanonut, että käy ottamassa jotain syötävää, muttei hän halunnut. Olin kehottanut tätä menemään takaisin sänkyyn, muttei hän halunnut. Olin tehnyt kaikkeni, jotta laspen olo paranisi, muttei se auttanut mitään. Soitimme sitten Donnalle 6:50 ja Will kertoi olotilansa. Lopulta äiti ja poika tulivat siihen tulokseen, ettei lapsi pysty menemään kouluun, joka minun ajatusmaailmassani automaattisesti tarkoittaa, ettei kaksi vuotiaskaan mene. Ei tota sairasta voi tänne yksinkään jättää siksi aikaa kun käyn koukkaamassa Emilin kanssa tarhalla.

12 tuntinen työvuoroni sai alkunsa. Tai no olenhan periaatteessa ollut eiliestä kello 17:55 saakka töissä. Tässä vaiheessa mami nimittäin otti taksin alleen, lähti kohti Arlandan lentokenttää ja lopulta lensi työmatkalle pohjois-Ruotsiin. Ei siinä, olin suunnitellut tälle päivälle ensimmäistä kertaa viikkoon aika paljonkin ohjelmaa, mutta mielumminhan minä istun tässä sohvalla ja kuuntelen kun Emil selittää tarinoita siansaksallaan ja Will aina välillä kutsuu minut tyhjentämään oksennusämpärinsä. Niin ja katson tota aurinkoa ikkunan läpi.

Eilen aamulla väsyneenä, mutta kuitenkin
vielä hymyilytti.

Eihän se nyt riitä, että toissapäivänä kello läheni kymmenltä illalla ja Will kutsui minut yläkertaan. Donna poikineen hengasi lasten vessassa ja kuulin ilouutiset: ne toiset lapsilla yleiset pienet vieraat ovat nyt tulleet kylään! Ei siitä hirveän kauaa ole kun kirjoitin viimeksi asiasta. Nyt kyseessä vain eri kaverit. Tästä sitten seurasi uuden pyykkirumban alkaminen. Eilen pesin yhteensä seitsemän täyttä koneellista pyykkiä.

Keitin kahvit piristämään mun noin neljän tunnin yöunilla varustamaani päivää.

Terkkuja Suomeen!




<3S

Jag älskar dig.

Koko Nyköping on ihan sekasin kun tuli lunta. Lauantai päivä meni siinä, että istuin kotona kun oli niin hirveä lumimyrsky, ettei ulos viitsinyt mennä. Lapset kyllä potkittiin hetkeksi haukkaamaan raikasta ilmaa, mutta onneksi itse sain olla kietoutuneena peittoon.



Musta tuntuu, että täällä aurauskulttuuri ei oo ihan yhtä kehittynyttä kuin mitä esim. Espoossa. Toi meidän yksi pääteistä on aurattu niin kapeeksi, että siinä saa ajaa ihan kieli keskellä suuta ja pelätä, että kohta joku vie sivupeilin mennessään. Ja koska lämpötila oli eilen päivällä plussan puolella ja yöllä taas oli pakkasta, tänään se kaikki huonosti aurattu loska oli jäätynyt kauniiksi jääkerrostumaksi jokaisen tien päälle. Ja hiekoitustahan ei näkynyt kuin parissa hassussa kohdassa. Tiedä sitten oliko hiekoitus-setä vaan ollut laiskalla tuulella vai kuka noi harvat ja valitut hiekoitettavat kohdat meidänkin tiellä on päättänyt. Lapsien kanssa siinä sitten yrittää liikkua ulkona, kun joka toinen sekunti joku niistä on turvallaan jäässä. Mutta onneksi onni onnettomuudessa; isukin juna oli myöhässä ja hän tuli sitten heittämään meidät aamulla autolla päikkärille.

Oli kyllä tosi kaunis auringonnousu aamulla :)

Sunnuntain fiilikset ottivat aikalailla mallia lauantaista ja päivä meni enemmän tai vähemmän kello ilta kahdeksaan saakka sängyssä. Liikuin ehkä yhteensä neljä kertaa huoneeni ulkopuolelle. Mutta toi on just kivaa välillä. Se tunne, ettei ole kiire mihinkään ja voi vaan olla. Ja mitä sitten tapahtui kello kahdeksalta illalla? Heitin salibandy kamat niskaan ja lähdin kohti Gripen nimistä hallia täällä Nyköpingissä. Navigaattori päälle ja 8minuutin matka meni äkkiä. Perillä seurasin maila kädessä käveleviä naisia kiertäen koko rakennuksen ja lopulta löysin omat joukkuekaverini katsomosta. Siinä sitten sain hienon sinisen pelipaidan kokoa XL ja lähdimme käytävään vähän pyörittelemään käsiä. Ei tosiaan minkäänlaista yhteistä alkulämpöä, mutta onneksi itse tiedän paikat mitkä mulla jymähtää helpoiten, joten lämppäilin niitä siinä omatoimisesti. Peli alkoi etuajassa 21:10 ja peliaika hassusti 3x14minuuttia. En tiiä miksi just 14minuuttia, mutta se oli ihan okei. Oli kiva, kun peli ei ollut mitään vakavaa vaan sai olla ihan oma itsensä eikä tarvinnut pelätä virheitä. Tuomarit olivat yllättävän huonoja muihin tietämiini ruotsalaisiin tuomareihin verrattuna ja peli oli mielenkiintoista, sillä he pelasivat oikeastaan taktiikalla "pitkä päätyyn ja perään". Meillä on junnuissa aina kyseistä taktiikkaa yritetty karsia pois, joten olin välillä vähän sekaisin, mutta hyvin sujui ja lopputuloksena kimmelsi 6-3 meille. Kaikki naiset vaan kiittelivät ja kehuivat minua, joten tästä on nyt hyvä jatkaa taas torstaina!

Eilen oli hyvä päivä. Varmaan siitä säbäilystä jäänyt hyvä boosti päälle tai jotain, mutta jotenkin kaikki onnistui. Saimme Donnan kanssa lapset ulos ovesta jo vähän enne kahdeksaa, joten minulle jäi extra paljon aikaa itselleni. Hoitelin asioita keskustassa sun muuta. Lapset hain normaalisti neljän kieppeillä. Kaikki lähtivät yllättävän helposti mukaan eikä pahemmin mitään kitinöitä. Kotona lupasin heille sitten, että voimme olla vähän aikaa leikkimässä pihalla ja tällainen me saatiin aikaan:

Ei oikeen ikinä sitten selvinnyt mikä se on  :D

Sain itsekin luvan kanssa leikkiä lasta taas ja tehdä lumijuttuja! Lopulta lapset alkoivat olla niin väsyneitä, että passitin heidät sisään ja aloimme katosa Netflixistä jotain ohjelmaa kaikki kolme kylki kyljessä. Elsi oli jotenkin hirveän läheisyydenkipeällä tuulella ja taisi sieltä ekaa kertaa kuulua sanat: "Jag älskar dig." Hämmennyin tosi paljon, mutta kiva jos se nyt sitten taas tykkää musta. :D Sama kiltteys jatkui tänään. Aamulla sain kyllä kuulla taas kuinka tyhmä olen kun en tällä kertaa herättänyt Williä ajoissa ja tietenkin tästä johtuen olemme myöhässä (poika tosiaan oli hereillä jo kun tulin seiskalta ylös). Lopulta kuitenkin kaikki onnellisesti tarhassa ja ihan oikeaan aikaan.

Kaksi hyvää päivää peräkkäin ja toi tyttönen lähti äsken isänsä kanssa kohti mummolaa, joten pääsen kokeilemaan miltä tuntuisi jos olisi vain kaksi muksua. Varmaan tulee toisaalta semi luxusta, mutta noi ei oikeen osaa leikkiä keskenään, joten toisaalta voi olla että joudun viihdyttämään poikia aika paljon itse.

Mukavaa viikon jatkoa :)

<3S

Är det okej att ha barn i koppel?

Arkeen palattu ja aikamoinen "takaisku" lasten kanssa koettu. Se alkuhuuma, joka oli maanantaina ja jatkui vielä tiistaina kun oli vapaapäivä, katosi kuin tuhka tuuleen keskiviikkona kun oli aika taas jatkaa sitä normaalia elämää. Donna oli mun apuna keskiviikkona aamulla, mutta lähti sitten kahdeksi yöksi työmatkalle. Ehkä siitä voi sitten jo päätellä millaista mun elämä on ollut. Olihan molemmat vanhemmat kotona kaksi viikkoa lasten kanssa ja yhtäkkiä pitäisi jatkaa arkea päikkärissä ja äitikin lähtee pois. En tiiä opinko ikinä olemaan oikeesti hyvä tässä työssä. Tai no oon kyllä niin hyvä kun voi vaan olla, mutta opinko ikinä olemaan erilainen; unohtamaan ajattelun ja vain antaa lasten purkaa se paha olo minuun. Niin ja siinä samalla yrittää saada se arki toimimaan.

Carilla oli torstaina ja tänään perjantaina aikaiset aamut, joten olin lasten kanssa yksin. Molempina aamuina sain kuulla kunniani kuinka olen perseestä, kun yritän herättää heidät, saada heidät pukemaan, syömään, pesemään hampaansa, lähtemään ulos ovesta ja yleensäkään olemaan ajoissa päikkärissä. "Mä saan tehdä mitä haluan." "Se on SUN vika jos oon myöhässä." "Ei toi et seisot siinä auta mitään. Ei me olla nousemassa." "Ei Emilkään oo pukenut, joten en mäkään." "En kuullut et sanoit että pitää pestä hampaat." Joo jep. Ehkä pitää kehitellä sellainen kuvilla varustettu arkirutiini- kartta. Eipähän kukaan voi ainakaan sanoa etteikö noita yksinkertasia juttuja, kuten hampaiden pesua, pidä tehdä joka aamu.

Mut hei positiivista! Löysin vihdoin ja viimein itelleni sellasen höntsä salibandy jengin! Cari oli joltain työkaveriltaan kuullut sellaisesta Korpen- toiminnasta. Ilmeisesti tää on joku "seura" ja sen alla toimii ympäri Ruotsia kaikkia höntsä joukkueita esim. futiksessa, säbässä ja lätkässä. Otin sinne sitten yhteyttä ja kolme naisten joukkuetta antoi yhteistietonsa. Laitoin toimihenkilöille viestiä ja eilen kävin ensimmäisissä treeneissä. Joukkue koostuu 22-50- vuotiaista naisista. Jokainen ihan omassa elämänvaiheessaan, mutta he olivat kaikki tosi kivoja ja haluis mut nyt sitten sunnuntaina pelaamaan. Ja hups taisin lupautua meneväni... :D Joten nyt pitäisi enää keksiä mitä viestiä laitan niille kahdelle muulle joukkueelle, sillä olin sopinut ensi viikolla meneväni katsomaan ja kokeilemaan heidän meininkejään. Mut oon kyl tosi ilonen nyt! Saan jotain tekemistä ja vielä lajin parissa joka on tosi monta vuotta ollut iso osa mun elämää.

Tää ois ollu lopetus jos oisin julkassu tän postauksen ennen kun hain lapset:
Siivouspäivä takana ja kohta haen lapset kotiin. Viikonlopun olen suunnitellut olevani vaan kotona ja Donna sanoi keksivänsä meille jotain tekemistä. Kyllä tää elämä tässä etenee. :)

Nyt se lopetus kuitenkin on tällainen:
Kelasin etten kirjota ton tytön pahimmist tyhmyyksist mut nyt se anto niin paljon aihetta kirjottaa, että täältä pesee. Eilen hain noi autolla päikkäriltä. Teen aina silleen, että haen eka pikkusen sitten Elsin ja lopuksi yhdessä haemme Willin. Yleensä tää järjestely on mennyt tosi kivasti ja pienemmät ovat kiltisti odottaneet sillä aikaa kun isoveli kerää lelunsa ja pukee. Eilen kuitenkin neiti sai jostain huikean idean lähteä juoksemaan kaverinsa perään kun tämä isänsä kanssa lähti kotiaan kohti. En edes tajunnut tätä ennen kun sain pienimmänkin ulos päikkärin pihalle. Tyttöä ei näy missään. Siinä sitten yrittää selviytyä kun yksi karkasi, taaperoa ei saa liikkeelle ja Will hengaili kaverinsa kanssa portin reunalla.

Lopulta sain raahattua pojat alamäkeen ja kurvin takanahan se tyttö seisoi ja joku äiti oli hänen kanssaan jäänyt odottamaan. Äiti sitten moittivana:" Jäin nyt tähän kun ketään ei näkynyt ja kun täällä on näitä autoja...." Aijaa kappas kun en oo huomannut!!! No joo sain tytönkin lopulta liikkeelle ja Will halusi odottaa kaverinsa kanssa tämän äitiä, että kysyvät viikonlopun playdateista. Se oli minulle ihan fine kunnes neiti hokasi taas jonkun ystävänsä kävelemässä ohi vanhempansa kanssa ja tottakai lähti juoksemaan samaan suuntaan mistä hänet jo kerran puhuttelun kanssa hain. Ehkä olen hirveä, mutta ajattelin vain, että kyllä joku sen perään katsoo ja lopulta se tulee takaisin. Ei kuitenkaan näkynyt ja jouduin taas menemään poikien kassa alas ja oikeasti raahata huutavan tytön hupusta ylös ja autoon. Ohikulkijat katsoivat hämmästellen ja minä siinä hymyilin kauniisti yrittäen saada vielä kaksi vuotiaan pysymään perässä. Autossa puhuin tytön kanssa ja hän sanoi ymmärtävänsä, ettei noin saa tehdä ymsyms. ja asia oli sovittu.

Nomutta eihän se tietenkään tähän loppunut. Tänään olin hyvällä tuulella ja ilma oli kiva, joten hain lapset kävellen. Kaikki meni hyvin haku vaiheessa, mutta heti kun astuimme ulos ovesta tyttö vaan huutaa: "Mä saan mennä jos haluun." ja lähtee juoksemaan taas kerran kaveriaan kiinni,  joka oli äitinsä kanssa vähän edellä ylämäessä. Mulla tosiaan sitten kesti taapertavan Emilin kanssa tovi päästä mäen päälle, missä Elsi seisoi, sillä tämän kaverin äiti oli pysähtynyt lapsineen odottamaan minua. Siinä sitten selitin, että kaveri menee nyt omaan kotiin me jatkamme omaamme. Lopulta olimme hyvässä vauhdissa liikkeessä ja Elsi halusi olla johtajana ja kertoi tietä. Tästähän sitten syntyi sota isoveljen kanssa ja tyttö päätti pimeässä autotien vieressä lähteä juoksemaan edellä ja lopulta en enää nähnyt koko lasta. Eikai siinä, mielessä pyöri uutiset juuri Elsin ikäisistä lapsista jotka ovat jääneet auton alle kun yksinkertaisesti ovat juosseet tielle pimeässä.

Hetken päästä saavutimme huutavan tytön. Will oli taklannut tämän istumaan, sillä tottakai tämäkin huolestui. Keskustelimme hetken ja päädyin ratkaisuun, että kotona samantien sänkyyn.Sain kuulla tosi paljon huutoa, itkua ja potkua, mutta pysyin kylmänä, laskin useamman kerran kymmeneen ja puhuin rauhallisesti silloin kun tarve. Siitä se sitten rauhottui ja pyysi anteeksi kun isukki tuli kotiin.

Nyt jo kaikki hyvin ja söimme hyvää ruokaa ja istun kynttilän valossa olkkarissa nauttien lasillista punaviiniä.

Kyllä tää elämä tässä etenee vaikkakin postauksen loppu saikin vähän jatkoa.

  <3S

Jouluna näet, tunnet sen: lämmön, läheisyyden ja rakkauden

Loman viimeinen päivä käynnissä. Sitten viime kirjottelun (onks siitä oikeesti joku kolme viikkoa...) on tapahtunut kaikenlaista kuten esim. mun mami vanhempineen kävi pyörähtämässä Nyköpingissä ja sen jälkeen ehdin olla ihanat kaksi viikkoa Suomessa - oikeasti kotona. Ei valittamista.

Otinhan mä tietsikan mukaan Suomeen, jotta kirjottelisin edes itelleni muistiin juttuja, mutta sitten tajusin, että tää blogeilu on ollut mulle sellanen tietynlainen terapiajuttu - eli vaikka koko ajan tapahtuikin, ei mulla ollut mitään kirjoitettavaa.

Tässä tää lauantain pätkä on mitä kirjoittelin ennen Suomi- lomaa.

LAUANTAI 20.12.
Olipa kiva päivä! Tuuli oli meillä viime yön yökyläilemässä ja herättiin yhdeksän kolmekymmentä (olin mukamas laittanut herätyksen yhdeksäksi, mutta koska tyhmyys ei se ikinä herättänyt : asetuksena nimittäin "herättää arkipäivinä.") Ei meillä onneksi kauaa vierähtänyt kunnes olimme jo ulos ovesta ja autossa ajamassa kohteena Stockholm city. Tuulin heitettyäni Tukholmaan jatkui minun matkani vielä Arlandan lentokentälle hakemaan omaa ihanaa äitini sekä mummoani ja pappaani. Sitten yhdessä köröttelimme puolitoista tuntia takaisin Nyköpingiin (joo ihanan paljon ajamista tälle päivälle, mutta onneksi Carin uusi Volvo alla). Kävimme checkaamassa heidän hotellinsa ja lähdimme metsästämään lunchi paikkaa Nyköpingin pääkadulta.

Pienen kaupunki tourin ja syömisen jälkeen menimme hengailemaan hotellille ja kuuntelin kiinnostuneena tarinoita mummon ja papan lapsuudesta sekä nuoruudesta. Puoli kuudeksi olimme sopineet ruotsiperheeni kanssa, että ilmestymme paikalle ja saamme dinnerin.


Ihanaa. Mun molemmat perheet tuli hyvin juttuun ja molemmin puolin juttua lensi välillä ruotsiksi ja välillä englanniksi. Monikielisyys on mun mielestä kyllä tosi hieno asia. Mun ruotsiperhe oli ihan tosi vaikuttunut ja lapsetkin tykkäsivät. Samat fiilikset oli onneksi myös suomiperheellä. Happyhappy :)

Niin ja ruokana oli alkuun mätiä perunakakun päällä, pääruoaksi Carin metsästämää herkku hirveä sekä loppuun suklaamousse kakkua kermavaahdon sekä paikallisen mansikkasorbetin kera. Nam!



Sunnuntaina 21.12. oli sitten hyvästien aika ja minä liityin suomiperheeni seuraan lopullisena määränpäänä illalla Suomi! Melkein 50 päivää mennyt - siitä saakka nimittäin muistan kuinka ollaan Tuulin ja Julian kanssa laskettu päiviä Suomi-lomaan. Pakko sanoa, että aika menee nopeasti, mutta sitä ilon määrää kun lentokoneessa lentoemäntä kuulutti: "Aloitamme laskeutumisen Helsinki-Vantaan lentokentälle."

Suomi-time oli aikalailla aikataulutettu, jotta ehdin tekemään ja näkemään mahdollisimman paljon. Maanantaina näin Numppaa ja illalla kävimme perinteisesti papan kuoron joulukonsertissa Mikael Agricolan kirkossa. Se tuo aina sitä joulutunnelmaa.

   

Tiistaina jatkui joulun perinteet kuten joulukuusen koristelu ja viimehetken jouluostokset Itäkeskuksessa. Minusta kuusesta tuli tosi kiva ja yksinkertainen (kuva1.), mutta ihanalle pikkuveljelleni se ei kelvannut ja lopulta itse kuusta ei näkynyt melkein ollenkaan (kuva2.).

Meillä oli valkoinen aatto. :) Ruotsissa kun tuota valkoista ihmettä ei ollut ollut kuin yhden päivän ajan niin tuntui lumi tosi kivalta. Mutta tosiaan aattona ensiksi suuntasimme veljeni kanssa mummin luokse. Sinne tulivat myös meidän täti ja isukki. Niin ja piipahtihan myös itse joulupukki! ;) Illemmalla matka veikan kanssa jatkui mummolaan, missä mamma vanhempiensa kanssa meitä jo odotti. Söimme hyvin ihanaa jouluruokaa ja availimme muutamat lahjat. Yksi kuvan arvoinen lahja oli mummon kutomat "converse-villasukat"! Kiitos myös muille muistamisesta, olin ilmeisesti vuonna 2014 tosi kiltti tyttö. ;D

Joulupäivä oli pyhitetty vain olemiselle ja illalla hain Tuulin meille katsomaan leffaa ja tutustumaan Suomikotiini ja kahteen pikku karvapallooni. Kivaa, että edes Suomessa asumme lähekkäin!

Isovarvas mustana+turvonnut,
joten laiva lookkiin kuului Crocsit. XD

Torstaina matka kohti Uppsalaa ja salibandyturnaus Storvretaa alkoi. Hehe matkustin Suomen ja Ruotsin väliä edestakaisin ihan urakalla. Laiva keinui turhan paljon ja pelit meni miten meni, mutta oli tosi ihanaa viettää aikaa mun säbätyttöjen kanssa pitkästä aikaa. :)

Palauduimme Uppsalasta tiistaina 30.12. Seuraavana päivänä olikin sitten jo uuden vuoden aatto. Pikkasenko äkkiä tääkin vuosi on mennyt, mutta onpahan noihin päiviin mahtunut paljon: keväällä Thaimaan reppureissu, oma auto, yleneminen töissä, 20-vuotta tuli täyteen, päätös lähteä vuodeksi Ruotsiin, huikea kesä johon sisältyi esim. benji-hyppy, äkkilähtö Barcelonaan neljän tunnin varoitusajalla, mäkkärissä lopettaminen, lähtö Ruotsiin, uusi perhe, uudet ihanat ystävät ja tottakai niiden parhaimpien pysyminen. Itse ihminen päättää elämästään ja onnellisuudestaan, mutta kukaan ei pysty siihen yksin. 

Mun loma piti sisällään kaiken tapahtumarikkauden lisäksi myös tosi paljon ajatuksia ja fiiliksiä. Miksi asun Ruotsissa, kun mulla on Suomessa asiat niin hyvin? Miksi lähden takaisin? Mitä teen kun Ruotsi-vuosi on ohi? Mitä haluan vielä kokea kun asun Ruotsissa? Milloin tulen taas Suomeen ja näen mun ystäviä? Milloin sosialisoidun Ruotsissa ja saan Nyköpingistäkin kavereita? Mitä miksi milloin ketkä? Noihin kysymyksiin on nyt taas täällä Ruotsin puolella semi helppo vastata. Mun elämä olisi junnannut vaan paikallaan, jos olisin jäänyt Suomeen. En olisi ikinä tutustunut Tuuliin ja Juliaan. En olisi näyttänyt itselleni, että mä pystyn mihin vaan. En osaisi nyt ruotsia ja englantia näin hyvin mitä osaan nyt. En arvostaisi elämää ja Suomea luultavasti yhtä paljon. Mulla ei olisi nyt kahta perhettä ja kolmea ihanaa muksua, joiden ilo eilen oli näkemisen arvoista: ne oikeesti olivat ikävöineet mua ja olivat ihan innoissaan nähdessään mut. Ja turhaan mä murehdin tulevaisuutta. Yhden tutun ajatuksia lainaten: Valmiissa maailmassa ei ole mihinkään kiire.

<3S