Kuinka paljon saa välittää?

Onks ookoo kattoo vierestä kun vanhemmat pilaavat muksunsa? Okei sana "pilata" on ehkä liioiteltu, mutta esimerkiksi jos mun kuusi vuotias on nyt jo eskarissa aloittanut häiriköimisen ja kiusaamisen, niin mitenhän käy ensi vuonna kun alkaa se oikea koulu. 

Luin joskus artikkelin jossa kirjoittaja kertoi katuvansa kun ei puuttunut lapsen elämään, vaikka näki ettei tällä mene kotona hyvin. Vanhetessaan lapsi sitten joutui väärille teille ja lopulta teki sen viimeisen ratkaisun ja lopetti elämänsä. Enhän mä tietenkään ajattele, että mun muksuille noin kävisi, sillä heillä on rakastavat vanhemmat ja kaikki sinänsä hyvin, mutta esim. sanat uusavuttomuus ja ylihemmoteltu ovat asioita mitä ajattelen päivittäin noitten elämässä. Se, että mun neljä vuotias käyttäytyy huonommin kuin kaksi vuotias. Se, että kuusi vuotias joutuu huutamaan 1000 kertaa äitiä ennen kuin saa huomiota (jos edes saa sitten). Se, että tänäänkään tyttö ei suostunut pukemaan päälleen ja juuri kun olin saanut hänet pitkän keskustelutuokion jälkeen vetämään housuja jalkaansa, tulee mami rientäen apuun ja puki lapsen loppuun tytön myhäillessä tyytyväisenä: saihan hän tahtonsa läpi. Se, että kaksi vuotias ei suostu syömään kunnolla, mutta sanoista: "Et saa jälkkäriä, jos et syö." huolimatta hän lopulta saa sen makean, mitä muutkin syövät. Ja tämä lista voisi jatkua vielä hieman lisää.

Ehkä mun pitää vaan sitten alkaa pyörittää sitä aupparien mantraa "care less" vaan enemmän ja enemmän päässäni. Eiköhän se tässä tulevien jäljellä olevien kuuden kuukauden sisällä jossain vaiheessa jämähdä sinne mun pieneen päähäni. Tosta äitistä nimittäin tänäänkin näki niin selkeästi, että sitäkin ärsyttää. Tiedä sitten onko syynä se tytön ihme sekoilu vai myös minun puuttumiseni asioihin.

Onneksi mulla on viikonloput. Ne on se mun aurinko (joka onneksi on tässä muutamana päivänä ilmestynyt oikeastikin). Perjantaina sain yllätysvieraita, kun Tuuli teki pienen spontaanin reissun Nyköpingiin. Muutenkin perjantai oli tosi ihana lasten kanssa ja leikittiin sun muuta yhdessä. Lauantaina matkustettiin Tuulin kanssa junalla Tukholmaan, käytiin Julian kanssa ruokailemassa ja yöksi menin taas Tuulin luokse. Sunnuntaina tosiaan sitten oli herätys 5:30 ja sain revittyä Tuulin saattamaan mut T-centraleniin saakka. Itse jatkoin siitä matkaani Arlandan lentokentälle.

Arlandaan saavuin mukavasti 7:46, seikkailin itseni nelos terminaalista kakkoseen ja liityin ilmapallo vastaanottokomitean viereen odottamaan Tessyä. Miks mä en oo muuten ikinä saanut vastaanottoa ilmapallojen kanssa.... Nomut joo Tessy tuli ja lähettiin takaisin terminal neloseen ja kohti meidän porttia. Göteborg ja salibandyn MM-finaali kutsuivat. Perillä etelä-Ruotsissa olimme klo 10 ja siitä bussilla keskustaan, syömään, shoppailemaan ja lopulta Scandinaviumiin.

Jotenkin olin odottanut, että Göteborg on isompi ja hienompi kaupunki. Ei me kyllä hirveästi aikaa siihen tutustumiseen käytetty sillä vettä satoi kaatamalla. Ihan kivoja joulukoristejuttuja kuitenkin näkyi siellä ja täällä, kuten toi kuvan talo. Pimeellä noi nauhat sitten loisti.

Finaalista ei nyt sitten varmaan tarvitse sen enempää sanoa kun, että ruotsipoika oli taas parempi. Hyvin Suomi kyllä tsemppasi ja johtikin ekan erän jälkeen 0-2, mutta sitten taas kerran tapahtui jotain ja Ruotsi meni ohi ja lopputuloksena taulussa kimmelsi 3-2. Olipa 12 000 päinen yleisö ainakin innoissaan, sillä suurimmaksi osaksi se koostui paikallisista. Suomalaisiakin kuitenkin oli ihan kivasti, mutta he olivat ripouttautuneet ympäri hallia. Mutta ei siinä hyvä taistelu ja mitali tuli! Jospa sitten kahden vuoden päästä olisi taas meidän vuoro.

Göteborgissa törmäsimme pariin kaveriin ja hengailimme heidän hotellissaan sitten 23:10 saakka, jolloin vasta tajusimme ajankulun ja hirveällä kiireellä lähdimme ulos kaatosateeseen juoksemaan yöbussiimme. Sitä adrenaliinin määrää joka jostain löytyi, kun aluksi olimme väärässä paikassa ja juoksimme jonkun juna-aseman läpi etsien oikeaa bussipysäkkiä. Olimme lopulta 23:20:00 oikealla bussilla vedestä märkinä ja läähättäen. Mutta näin jälkeen päin koko asia vain naurattaa ja pitäähän sitä vähän jännitystä olla elämässä! Bussimatkaa en kyllä varmaan tekisi kauhean mielelläni uusiksi. Bussi kiersi kaikki mahdolliset matkalla olevat kaupungit pysähtyen niissä, joka tottakai tarkoitti heräilemistä pitkin yötä. Penkitkin olivat jotenkin yllättävän kovat, mutta viiden ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen kuitenkin Nyköpingissä ja taksilla kotiin.

Mulla Tessy seurana huomiseen aamuun saakka, joten tänään vähän shoppaillaan ja tehdään jotain kivaa. :)

Huomenna enää viikko jouluaattoon! Ja pitäähän sekin vielä mainita, että iiiiihan kohta Suomilandia kutsuuuu!!!

<3S

Farföräldrar

:)

Ku painoin tota "Uusi teksti"-nappia ja olin alottamassa kirjottaa niin toi hymiö oli ainoo mitä tuli mieleen. Jotenki toisaalta turhauttaa kaikki, mutta toisaalta hei enää on ihan vähän päälle viikko ja mami tulee tänne ja näkee sen kaiken livenä mistä saa joka päivä kuulla puhelinlinjoja pitkin. Ja sitten pääsenkin jo Suomeen ja on joulu ja kaikkea. Joten miksi mua ei vaan hymyilyttäisi? Ja tänään oli jotenkin sellasella uudella tavalla kiva päivä.

Heräsin normisti seiskalta, raahauduin ylös, laitoin lapsille sukkiin legoja (joulukalenteri), menin poikien huoneeseen, kaivoin Emilille valmiiksi vaatteet tämän sängyn päälle, löntystin keittiöön, istuin alas ruokapöytään Willin viereen tutkimaan legoja, mietin laiskasti mahdollista aamiaisen laittamista ja sitä missä talon muut kuusi ihmistä mahtavat olla, ja sitten se tapahtui: "Vill du ha kaffe, Susanna? Här varsågod och här kommer också pannkakor. Njut!". Ihana farfar ja voikun tällästa luxusta ois useemminkin (myös mulle siis...)!

Donna tuli keittiöön pikkusen kanssa 7:50. Lähtö hänellä ja kuus veellä on siis n.15min päästä, sillä Willillä on Luciafest. Me muut saamme ilmestyä paikalle vasta 8:30. Donna siinä sitten ilmoittaa tyynesti, että hei Susanna otapa sä tää pieni ja vie se tarhaan ja tule sitten perässä sinne kirjastolle, varataan sulle paikka! Katon kelloa: 7:54. Emil siis ei ole syönyt aamiaista eikä hänellä ole vaatteita päällään. Siinä se vaan karjuu naama punaisena ja heittelee haarukkaansa. Sanon hymyillen: "Okei joo" ja nappaan pojan kainalooni, istun tuolille tämä sylissäni ja alan syöttää pienelle lettuja nassuun. Onneksi oon ainoo joka siinä onnistuu ilman draamaa. 8:05 olemme hampipesulla ja sen jälkeen vaatteet niskaan ja kohti päikkäriä. Perillä kirjaston parkkipaikalla 8:28, hirveesti autoja jokapaikassa, mutta onneksi yks setä lähtee just sopivasti, sitten "nopeasti"  parkkilipun osto (nää koneet täällä joltain kiviajalta) ja juoksujalkaa sisälle. 8:30 auditoriossa ja istun farfarin viereen hiki hatussa, mutta iloisena siitä, että osaan vieläkin toimia kiireessä tehokkaasti. Jea.

Niin ja sit se Luciafest. Oli vähän eritason Lucia kulkue mihin ite oon Suomessa tottunut. :D Lucia + n.40 valkokaapusita lapsukaista lauloivat ensiksi parvelta ja sitten kulkue saapui lavalle laulelemaan. Siihen sitten parin laulun jälkeen tuli myös n.30 pienen tontun porukka istumaan lavan reunalle. Ja heidän musiikinopettajansa toimi oikeen kapellimestarina. Ihan kiva juhla, vaikken tunnistanutkaan kun kaksi laulua. Ja tuijotin oikeastaan vaan kauhulla pikku- Lucian aitoja kynttilöitä tämän pään päällä, sillä yksi niistä oli aika liian vinossa. Mutta pitäähän tämä Ruotsin hieno suuri juhla nyt kerran elämässään nähdä!

Kotiin tultuani kahviteltiin isovanhempien kanssa. Mukavan tuokion jälkeen he sitten keräsivät kamppeitaan ja valmistautuivat kotiin lähtöön. Samalla siinä itse leikin hyvää aupparia ja siivosin lasten askartelupöytää. Farmor tuli yhtäkkiä luokseni paketti kädessään ja silmässä kimmelsi kyynel: "Tässä sulle hei tällänen. Se on vaan pieni, mutta haluttiin antaa jotain muistoksi. Älä avaa ennen jouluaattoa! ;) Niin ja on kyllä ihanaa, että oot täällä. Ja oot tositosi hyvä noiden meidän lasten kanssa. Oli ihana taas nähdä. Ja hei sun pitää tulla sinne meille käymään!" Sitten se siinä halas ja toivotti hyvää joulua ja pärjäilemistä. Tilanne tuli jotenki tosi nopeesti ja hämmennyin ja mumisin jotain kiitoksia ja ettei mulla nyt ole heille mitään lahjaa. Ei kuulemma pidäkään olla.

Eilen Tukholmassa ihan jäätävä myrsky, mutta
onneksi shoppailu on sisäharrastus ;)

Mutta joo huomenna on taas perjantai! Babysitting- ilta edessä, sillä vanhemmat menevät katsomaan leffaan Hobittia. Isukki oli ihan innoissaan, kun kerroin jääväni kotiin jos ne mua tarvitsee. Se kun on joku isokin fani. Ihan herttasta :D

Ja sunnuntaina Göteborgiin päiväksi kattomaan salibandyn finaaleja. Onneksi nyt näyttää hyvältä Suomen kannalta! Jeejee :)


<3S

PS. Musta tuntuu, että toi Donna alkaa tuntemaan itsensä huonoks äidiks lastensa kaa ku mä käsittelen noita paljon paremmin ku se... Esim. pienin ei syö, jos ruuasta tekee ison numeron, vaan sitä pitää vähän hämätä ja katella vaikka lehmien kuvia maitotölkistä ja samalla syödä. Tää on mun salainen ase sen kanssa tai no ei niin salainen kun oon sen noille vanhemmille kertonut, mutta noi tykkää vaan antaa periksi heti jos lapsi alkaa kiukuttelemaan. Mut joo tosta mammasta on tullut jotenki tosi outo nyt viime aikoina, mut voihan se olla tietty jotain henk. koht. ongelmaaki.

Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap

Ekat jouluruuat syöty! Donna kutsu mutkin lounaalle tänään ja mentiin kera isovanhempien syömään Ruotsin perinteinen julbord. Isukkikin ilmestyi paikalle! Oli tosi hyvää ruokaa. Ainoo vaan, että mun lempparit eli kaikki laatikot ja rosolli puuttuivat täysin. Tilalla olikin sitten ilmeisesti Ruotsin joulupöytään kuuluvia kotitekoisia lihapullia, prinssinakkeja, falukorv (joku svensk makkara), erilaisia kananmuna juttuja ja Ruotsin perinteinen Janssons Frestelse (=Janssonin kiusaus). Mutta en valita ollenkaan ja kivasti meni isovanhempienkin kanssa jälleen.

Koska materialismi on yhtä suuri kuin onnellisuus, lähdin ennen herkkulounasta ostamaan joululahjoja (=julklappar) Nyköpingin huikeaan keskustaan. Löysin onneksi kaikkea pientä kivaa vaikka aikaa ja kauppoja olikin rajoitetusti. Mutta huomista odotellessa, sillä sitten se ilo vasta kunnolla alkaa kun pääsen matkustamaan päivävisiitille ihanaan Tukholmaan. Isovanhemmat lupautuivat hoitamaan muksut kotiin. :) Jee!

Asiasta kukkaruukkuun täällä on outoa toi, ettei ole sellaisia roskiskatoksia - millasiin oon Suomessa omakotitalojen pihalla tottunut - vaan roskikset hengaavat jossain pihalla ja joka toinen viikko ne raahataan aamulla tienreunaan ja sitten kun tulee illalla kotiin niin simsalapim ne ovatkin taas tyhjiä. En oo myöskään tottunut siihen, että omakoti alueella näin monella on biojäteastiakin. Valehtelematta meidänkin tiellä n.90% omistaa myös sellaisen ja se vedetään tien viereen normi roden kanssa. En sitten tiiä onko tää vaan joku Nyköping-juttu.

Matkustin tänään ensimmäistä kertaa Nyköpingin julkisella liikenteellä. Bussilinjoja ilmeisesti on vain kolme ja meidän vierestä menee kaksi kertaa tunnissa bussi, jolla pääsee vähän päälle viidessä minuutissa keskustaan. Ihan kätevää, mutta hassua kun on tottunut siihen, että jos missaa yhden bussin niin max 10min päästä tulee seuraava. Mutta hyvä oppia salee tällanenkin.

Mahtava mobiili lippu.

Eilen oli kyllä kiva ilta. Tai no se iltapäivä sen jälkeen kun hain muksut tarhasta. Kaks vee ei ollut nukkunut päikkäreitä niin hän nukahti sitten mun jalkojen väliin lattialle kesken leikkien. Nostin pikkusen sohvalle jatkamaan uniaan ja katottiin Elsin ja Willin kanssa leffa nimeltään Pikku Kananen. Elsille tuli jossain välissä tylsää (se ei jaksa ikinä kattoo hirveen pitkään mitään), joten keksin iskeä sille mun hiusharjan käteen ja seuraanvanlaista taidetta syntyi lopulta veljen avustuksella:

Will innostui myös ottamaan selfietä puhelimellani (Selfie tarkoittaa henkilön omasta itsestään ottamaa valokuvaa. Tyypillisesti selfie otetaan älypuhelimella puhelimen etukameralla. Kertoo meille ihanainen wikipedia), joten tämäntyyppistä materiaalia löytyy myös paljon:

Äsken oltiin koko perheen ja isovanhempien voimin Emilin ja Elsin julfestissä (=joulujuhla). Se pidettiin tossa ihan meidän vieressä sijaitsevassa kivassa melko uudessa kirkossa. Lapsukaiset lauloivat ja saatiin muutamaan kertaan naurahtaakin kun joku lapsista halusi vetää oman shown. Siinä sitten myös tajusin, etten osaa yhtäkään joululaulua ruotsiksi... Ehkä pitää alkaa opiskella.

Lauleluiden jälkeen oli fika hetki. Jokainen perhe oli tuonut oman eväskorinsa mukanaan. Meidän korista löytyi kahvia, Lussekatt- pullia, mandariineja ja lapsille mehua. Noi Lussekatt-pullat ovat siis Ruotsin Lucianpäivä- viikonloppu perinne pullia, joiden erikoinen maku tulee sahramista. Mä maistoin niitä nyt ekaa kertaa ja en selkeesti ole true-ruotsalainen, sillä mun mielestä ne ei ollut ihan hirveen hyviä... :D

Siinä se nyt on: Lussekatt. Kuulemma kyllä parempia itsetehtyinä.

Hyvä päivä takana ja nyt tuntuu, että kello olisi jo kahdeksan vaikka se on vasta jotain viisi. Annan farmorin ja farfarin häslää vanhempien kanssa ylhäällä ja itse hengaan omassa rauhassani alakerrassa. Kelpaa!

Onneksi mulla on myös sellainen kutina, että tää hyväpäivä- buumi jatkuu, sillä sunnuntaina saan taas ihanaa seuraa Suomesta muutamaksi päiväksi ja ensi viikon lauantaina myös mummo, pappa ja mami lentävät meren yli kattomaan millaseen mestaan ne ovat mut oikeen päästäneet!

Niin ja mulla enää 12 päivää Suomeen ja siellä odottavaan parin viikon lomaan.

<3S

#aupairkokoikänsä

Hyvä muisti on oppinut kuinka unohdetaan pikkuseikat. Mulla on joulukalenteri jonka ansiosta kivasti aloittaa jokaisen päivän miettimällä syvällisesti elämää. Toi lausahdus on ollut mun tän viikon motto. Ei mun kannata miettiä niitä pieniä tylsiä juttuja vaan kannattaa katsoa kokonaisuutta ja olla iloinen siitä.

Se on kyl jännä miten välillä ajattelee sitä, että aupairius on niin raskasta ja ihan hullun hommaa, mutta sitten tulee niitä hetkiä kun jokin vinksahtaa päässä ja miettii melkeenpä jopa tosissaan toista aupair vuotta. Se, että miksi mä ajattelen niin on täysi mysteeri.

                                              

Pikkuset tanssimassa torstaina

Tosiaan pikkunen oli torstaina jo tosi paljon parempi vointinen, joten perjantai aamuna nousin iloisena siitä, että pääsen vihdoin koko päivän tekemään juttuja mitä on jäänyt rästiin joululahjojen osalta. Toisin kuitenkin kävi, sillä aamiaispöydässä Donna ilmoitti, että Emil pysyy kotona vielä perjantain. Kyseli tietenkin, että onhan se ihan okei ja mumisin jotain: "joo toki.." Mitä mä tohon voin muka sanoa muuta kuin joustaa.

Perjantaina siis pysyin kotona ja yritin saada jotain aikaseksi kotoa käsin. Kun isukki kotiutui söimme tämän valmistamaa hyvää ruokaa. Mä pääsin kattamaan pöydän ja sainkin sen ihan kivan näköseksi. Illan vietin vaan kotosalla ja puhuin Tuulin kanssa neljä tuntia skypessä. Se on ihan okei.

Lauantaina 13:15 pääsin lähtemään Tukholmaan. Menin suoraan Tuulin luokse. Katsoimme Linnan juhlia, leivoimme unelmatorttua ja juhlimme ihanaa koti-Suomea. Linnan juhlien jälkeen lähdimme Dovasiin Julian ja hänen Suomikaverinsa kanssa. Tää alkaa oleen jo aika lailla normi lauantai meille. Saan kyllä olla kiitollinen noista kahdesta ihanuudesta. :)

Salibandyn mm-kisat alkoivat, joten junamatka sujui leppoisasti.

Tänään sunnuntaina nukuimme tottakai pitkään ja lopulta lähdimme Tuulin kanssa keskustaan pyörimään ja syömään. Kotiin tulin normi junalla 18:40.

Onnellisuus ei ole tila johon päädytään, vaan matkustustapa. Mun on hyvä olla täällä. Vaikka on paljon niitä hetkiä millon tekisi mieli vaan heittää hanskat tiskiin ja ottaa eka lento Suomeen niin en mä oikeesti haluisi olla nyt missään muualla kun täällä. Mun elämä on nyt vähän aikaa Ruotsissa. Mulla on ihan liikaa juttuja vielä näkemättä ja kokematta täällä. Tää vuosi just täällä ja just tässä perheessä on once in a life time kokemus. Se mitä tulee tän jälkeen on tulevaisuutta. Se tulee sitten kun on tullakseen.

Kaks viikkoa Suomeen. Sen sanominen ääneen tuntuu kyllä tosi hyvältä.

<3S

Enpä olisi ikinä uskonut, että...

...sanon mun työtä au pairina oikeesti kivaksi. Nyt nää neljä päivää tällä viikolla (ma-to) ovat olleet yllättävän ihania. Lapset iloisia ja kuuntelevat. Ehkä siinä on kyllä ollut syynä sekin, kun porukat ovat olleet niin paljon poissa niin he eivät ole olleet aiheuttamassa lisästressiä lapsukaisille.

...voi olla kokonainen viikko, että mulla on kivaa koko ajan. (Okei ei oteta mukaan eilen aamulla koettuja muutamia tunteja. Olin juuri kivasti heittäytynyt rentoutumaan sängylleni. Kello läheni tosiaan vasta yhdeksää. Kuulen kuinka kotipuhelin soi, farmor vastaa ja puhelun jälkeen hän huutaa: "Susanna. Sun pitää nyt lähteä hakemaan Emil kotiin. Hän on oksentanut." Huusin laiskasti: "Jaha okej". Ja se tunne, kun päikkärillä vielä ilmoitetaan, että tottahan toki se tyttökin pitää nappasta mukaan, koska vastatauti. Niin ja molemmat muksut kaksi päivää kotona, koska vatsatauti. Mainittakoon vielä, että Emilin päikkärioksentaminen oli ainoa kerta kun poika oksensi, joten jep vatsatauti.)

...musta tulee täällä jouluihminen. En ees muista millon viimeksi oon oikeesti odottanut joulua. Ehkä tää on vähän mun kavereidenkin ja tietty tän perheen ansiota. Kun joulua hehkutetaan joka puolelta näin paljon niin kai sitä itekki innostuu.

"Hyvät ystävät ovat kuin tähtiä. Et näe heitä koko aikaa, mutta tiedät, että he ovat olemassa."

 ...joulukalenteri vaikuttaa oikeesti noin hirveen paljon lapsiin. Mun muksuille ei tänään ees tarvinnut sanoa, että vaatteet päälle ja sitten vasta availlaan kalenteria vaan ne olivat valmiina aamiaispöydässä ennen kun sain ees puuron keitettyä!

...herään kolmena päivänä peräkkäin aamulla seitsemältä iloisena ja valmiina päivään. Kyllä tää kirjottaminen tekee ihmeitä: maanantaina kirjoittelin iltaihmisyydestä ja nyt hehkutan helppoja aamuja. Kyl se asenne ratkasee.

Oli nii hauska toi maitonekka :D

...vapaaehtoisesti paistan lapsille lettuja aamulla, vaikka farmor ois ollut mun apuna. No mutta lapset tykkäsivät ja isoäiti oli myös vaikuttunut. Kehuikin mua sitten tarhassa tädeille.

Me vähän pyykättiin.. Lapsi on terve kun se leikkii.

 ...menen oikeesti mielelläni leikkipuistoon kaksi kertaa mun neljä vuotiaan kanssa, joka yleensä on mulle tosi ilkeä eikä siksi sitä jaksa viedä minnekään. Tyttö on vihdoin ymmärtänyt, että ajattelen vaan hänen parastaan ja haluaa siksi olla kiva mullekin. Toivotaan, että sama jatkuu!

 ...osaisin tehdä kinkkukiusausta ja mun lapset vielä sanoo: "Jag älskar den här Kinkkukiisas". En osannu kääntää sitä nimeä, joten kerroin lapsille vaan, että tämä on nimeltään kinkkukiusaus niin kuin meillä Suomessa sanotaan. Siitä tuli vähän jopa erimielisyyksiä, kun Will ei saanut kinkkukiisasta tänään lounaaksi kun meni kouluun.

...se oman suunsa avaaminen ja rohkeasti kysyminen auttaa oikeesti tässäkin perheessä tosi paljon. Eilen farmor lähti klo 12 ja isukin piti tulla vasta kahdeksan jälkeen illalla kotiin ja äidin piti olla yötä poissa. Torstaina isukki olisi lähtenyt kuudelta ja ensimmäinen aikuinen tulisi seitsemältä illalla. Laitoin Donnalle viestiä, että toivoisin nyt tosissaan apua vanhemmilta, kun minulla muuten koko viikko tosi pitkiä päiviä, kun muksuja "kipeänä" kotona. Niinpä molemmat vanhemmat sitten soitteli ja laitto viestiä keskenään ja mun kanssa. Lopulta molemmat ilmestyivät illalla Nyköpingiin ja tänään Donna oli koko päivän kotona. Kivaa!

Emil söi nakin palasia ja sit tuli yhtäkkiä mun luo kädessään jotain
ja sanoi vaan: "Sanna Sanna". No laitoin käden alle ja se iski
siihen puoliksi syödyn nakin palasen. Poika seiso vieressä ja
katto mua koiranpentu katseellaan. Olin vaa, että jahas okei :D

Jeejee joulu tulee ja huomenna on jo perjantai! 17päivää Suomeen ja nyt me lähetään kattomaan Elsin baletti esitystä!

Toivottavasti kaikki sielläkin hyvin :)

<3S

Iltaihminen

Mä oon tienny kyllä melkeepä aina, että oon ihminen, joka herää sisäisesti siinä vaiheessa kun normaalit ihmiset pääsevät töistä ja alkavat iltapuuhiin. Vuorotyö mäkkärissä oli mulle just hyvä: oli niitä aamuvuoroja, mutta niitä jaksoi, sillä koko ajan tiesi, että tulee päiviä milloin saa nukkua pitempään, kun menee vasta myöhempään töihin. 

Tänne muutettuani oli tiedossa siirtyminen siihen normaaliin päivärytmiin (tai ainakin hyvä yritys): herätys seiskalta ja nukkumaan aikaisin. Yhdessä vaiheessa se toimikin tosi hyvin ja tiesin aina milloin kello on kahdeksan illalla, sillä alkoi väsyttää. Ehdin siinä vaiheessa jo iloita, että nytkö pääsin edes jonkinlaiseksi aamuihmiseksi. Nyt olen kuitenkin huomannut, että se tuttu iltaihminen on täällä taas.

Blinka lilla stjärna där

Kello on nyt kohta jotain kymmenen illalla ja olen tässä dinnerin (n.klo17) jälkeen ollut elämäni kunnossa ja valmiina lähtemään liikenteeseen. Unesta ei ole tietoakaan. Ruotsissa on vaan se huono, että täällä kaikki menee tosi aikasin kiinni, joten iltaihmisenä oleminen ei ole se paras ratkaisu. Niin ja muutenkin mun työ vähän niinkuin vaatii päivärytmin.

Eilen katsoin kelloon viimeisen kerran 00:30. Tänään aamulla katsoin kelloon ensimmäisen kerran 05:42 (tämä siksi, koska isukki ei osaa olla hiljaa). Siitä lyhyellä matematiikalla voi laskea, että unet jäivät lievästi liian lyhyiksi. Mulla sellane hyvä arjen unimäärä on 8-9 tuntia riippuen päivästä. Jos nukun alle 6h olen pirteä kuin peipponen, mutta ilman päikkäreitä nukahdan viiimeistään klo 15. Viime yön unista voi siis myös nopealla laskemisella päätellä, etten enää saanut unta 5:42 jälkeen, vaan pyörin pirteänä sängyssä seiskaan, jaksoin pirteänä kymmeneen jonka jälkeen nukahdin päikkäreille.

Siinä sitten on hyvä kokea tätä ihanaa Ruotsin maata ja kulttuuria kun nukkuu kaikki päivät! Tää on kierre mikä pitäisi vaan saada katkaistua, mutta ehkä joku päivä. Nyt elän omana iltaihmis itsenäni ainakin tammikuun kuudenteen, jonka jälkeen alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet.

 

Farmor is in the house nyt pari yötä ja asiat sujuu oikein mallikkaasti. Niin ja tulee olemaan helpot aamuherätykset (lasten suhteen siis), sillä tänäänkin lapsukaiset suorastaan pomppasivat pystyyn heti kun mainitsin sanat joulukuun ensimmäinen ja joulukalenteri. Ehkä pitää ottaa niistä mallia ja innostua mun kalentereista niin paljon, että muutun aamuihmiseksi itsestään.

Joulukuu ja 20 päivää Suomeen. Niin ja tänään oli hyvä päivä.

<3S